Kaikki raiskaukset eivät ole hauskoja − mutta saako niistä vitsailla?


Se ei ollut illan paras vitsi, mutta muistan nauraneeni sille. Se oli raiskausvitsi, yksi osa reilun tunnin kestänyttä showta. Enää en edes muista, miten se tarkalleen meni. Mutta hauska se oli.

Olin onnistunut saamaan lipun hyvin suositun amerikkalaisen standup-koomikko Jen Kirkmanin esitykseen naurettavan cooliin keikkapaikkaan Brooklynissa keväällä 2016. Kirkmanin raiskausvitsi oli osa virtaa, joka kirvoitti yleisöstä hörähdyksiä, välillä kiusaantuneitakin.

Heterogeeninen yleisö reagoi raiskausvitsiin nauramalla, joskaan kaikkia se ei suinkaan naurattanut. Parikymppiset naiset vieressäni suivaantuivat näkyvästi ja purkivat järkytyksensä huutamalla kovaan ääneen: ”Not all rapes are funny! Eivät kaikki raiskaukset ole hauskoja!”

Kirkman kuuli tämän, mutta ei reagoinut näkyvästi. Hän oli aloittanut esityksensä pyytämällä, ettei yleisö keskeyttäisi esitystä huutelemalla väliin. Muutama yleisöstä buuasi huutelijoille ja komensi heitä sulkemaan suunsa. Esitys jatkui.

Tapaus jäi mieleeni, sillä nuo kaksi naista olivat koko illan näyttäneet siltä, että he odottivat jotain, josta loukkaantua. Painotan tämän olevan täysin oma tulkintani, enkä tunne kumpaakaan naista pisaraakaan. He kuitenkin olivat kovin tyytyväisen näköisiä, kun saivat ilmaista paheksuntansa, olla julkisesti naisasianaisia. Ja näin leimaavasti sanoen, he näyttivät nuorilta kukkahattutädeiltä, vaikka näin arvottavaa ja seksististä sanaa ei tietenkään saisi käyttää.

Vuonna 1974 syntynyt Kirkman noudattaa menestyvien amerikkalaisten naiskoomikoiden hyväksi koettua kaavaa eli puhuu välillä räävittömästi seksuaalisuudesta ja seksistä ja yhteiskunnan kipupistestä kuten epätasa-arvosta, mutta myös omasta perheestään ja omista epäonnistumisistaan. Taattua on, että materiaali on niin sanotusti poliittisesti epäkorrektia ja siksi se onkin tarkoitettu vain aikuisten korville. Mutta ei kaikille: kovin herkkänahkaisten on ylipäätään vaarallista mennä standup-esityksiin meillä Suomessakin. Esitykset perustuvat yleisön kokemaan yllätykseen ja epämukavuusalueelle joutumiseen. Usein niissä tölvitään eri ihmistyyppejä, ja jotain kautta aina myös lipun maksanutta. Ja mitä mielikuvituksellisemmin, sen parempi.

Vaikka en Kirkmanin yksittäistä raiskausvitsiä tarkemmin muistakaan, ei se ollut erityisen törkeä eikä tietenkään kehottanut yleisöä seksuaaliseen kanssakäymiseen ilman kohteen lupaa. Se käsitteli ilmiötä, joka on Yhdysvalloissa nyt kovin pinnalla, etenkin opiskelijoiden kautta.

Amerikkalaisten yliopistojen raiskaustilastot ovat aivan omaa luokkaansa ja etenkin nuorten aikuisten tekemät ja kokemat raiskaukset ovat otsikoissa aivan eri tavalla kuin meillä. Jos taustoja ei tuntisi, voisi vain hämmästellä, miten naiset uskaltavat edes lähteä opiskelemaan. Reuters uutisoi viime vuonna Journal of Adolescent Healthin nimeämättömässä newyorkilaisessa yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa tyrmäävät 18 prosenttia ensimmäisen vuoden opiskelijoista kertoi joutuneensa raiskauksen tai sen yrityksen kohteeksi. Myös vuoden 2014 ahkerasti siteerattu niinikään järkyttävä amerikkalaistutkimus, jossa jopa viides naispuolinen yliopisto-opiskelija ilmoitti joutuneensa raiskatuksi, on sittemmin asetettu kyseenalaiseksi. Jo pelkkä kysymyksenasettelu tekee paljon. Se, että nainen tulee aktista jälkikäteen katumapäälle, ei meillä Suomessa täytä raiskauksen merkkejä.

Vaikka aihe on vakava ja itsemääräämisoikeus sivistyvaltiossa pyhä niin naiselle kuin miehellekin, meillä täytyy olla varaa nauraa niinkin kauheille asioille kuin seksuaalinen väkivalta. Ja koska sen kohteena on useimmiten nainen, eikö juuri nainen saa tehdä tästä pilaa? Näin Kirkman on itsekin vitsejään puolustellut.

Raiskausvitsit jakavat koomikot. Osa on rajusti niitä vastaan, oli esittäjä kuka tahansa, ja osa puolustaa niitä. Etenkin siksi, että amerikkalaismedia on mässäillyt kauhutilastoilla, joista osa sittemmin on kyseenalaistettu, pitää koomikoiden saada halutessaan käyttää aihetta materiaalina. Kyseessä on vakava ilmiö, josta emme ehkä koskaan pääse eroon. Kertomalla raiskausvitsin Kirkman astui ulos uhrin laatikosta ja laski leikkiä aiheella. Vaikka miten vihaankin seuraavaa sanaa, suorastaan ”voimaannuin” nauraen kaskulle. Eikä se vähentänyt raiskausten uhreja kohtaan kokemaani empatiaa ja sääliä tippaakaan.

Kahden Kirkmanin esityksen huutelijan käytös on osa suurempaa ilmiötä. Meillä Suomessa siitä käytetään sanaa "ammattiloukkaantuminen". Sananvapauden luvatussa maassa Yhdysvalloissa muut kuin alkuperäiskansaan kuuluvat eivät enää voi pukeutua Halloweenina Pocahontas-asuihin tai intiaanipäähineisiin, jotka, myönnettäköön, ovat viihteellisiä ja tökeröitä halpiskarikatyyreja. Eikä kai heitäkään katsottaisi hyvällä, hehän trivialisoisivat kansansa kärsimyksen.

Samoin yliopistojen professorit joutuvat luennoimaan kieli keskellä suuta, kun etniset ja sukupuolen kokemukset innostavat oppilaat kantelemaan opettajansa sanavalinnoista milloin milläkin verukkeella. Opettajat joutuvat varoittamaan oppilaitaan virallisesti aiheista, jotka ovat mahdollisesti traumatisoivia tai loukkaavia. Jopa F. Scott Fitzgeraldin klassikko Kultahattu on saanut tämän leiman. Olisi mielenkiintoista tietää, miten holokaustista tänä päivänä nuorille amerikkalaisille aikuisille puhutaan. Todennäköisesti hyvin varoen, sillä opiskelijat voivat halutessaan hankkia professoreilleen potkut.

Tämä oman erityisyyden suojelu ja äärilleen levitetty varovaisuus on levinnyt yliopistojen ulkopuolellekin. South Park teki tästä "politically correct" -ilmiöstä kokonaisen jakson ja on viime vuoden kuljettanut teemaa mukana. Trumpismi on vastaisku tälle äärilaidalle, sillä Donald Trump uskaltaa sanoa ääneen sen, mitä muut eivät!

Nuoret amerikkalaisnaiset (ja -miehet) saavat ympäristöstään jatkuvasti viestin, jossa heille kerrotaan, että heidän omat, henkilökohtaiset tuntemuksensa (my personal experience) ovat erityisasemassa tässä maailmassa, ja muun maailman pitää mukautua heidän tunteisiinsa. Ei kai ihmekään, että koomikkoa katsomaan tulleet nuoret naiset kokivat vääryyttä ja todella suuttuivat kuullessaan raiskausvitsin. He eivät osanneet asettua osaksi suurempaa kokonaisuutta, jossa heidän omat tuntemuksensa ja mielipiteensä eivät ole määrääviä ja kaiken keskipisteessä.

Maailmassa ei ole hauskoja raiskauksia, siinä olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Mutta raiskausvitsi voi olla parhaimmillaan tai kauheimmillaan helvetin hauska.

#JenKirkman #seksuaalinenväkivalta #standup #Yliopisto #politicallycorrect #DonaldTrump

Blogejani
Arkisto
Tunnistein
No tags yet.