Mitäs tänään kuunneltais?

Samalla kun personoimme uutisvirtaamme ja korostamme yksilöllisyyttämme naurettavuuksiin asti, unohdamme elävämme yhteisössä, joka ei ole rakennettu juuri meidän omia henkilökohtaisia tarpeitamme varten.

Älypuhelimensa kanssa touhuava ja itseään jatkuvasti diagnosoiva ja brändäävä some-suomalainen on saavuttanut tilan, jossa maailma on meitä varten. Tai siis minua. Vuonna 2016 julkisissa kulkuvälineissä istuva teini voi katsoa videosisältöä puhelimestaan äänet täysillä ilman kuulokkeita eikä hänen mieleensä pälkähdäkään ajatus, että hänen valitsemansa sisältö ei ole kaikille mieluista, tai että tämä ei ole yleisesti ottaenkaan hyvää käytöstä.

Minulle, 1970-luvulla syntyneelle, oman musiikin kuuntelu julkisissa kulkuvälineissä tapahtui pahimpinakin kapinavuosina sankamallisten kuulokkeiden kautta. Ne vuotivat toki osan äänestä, mutta vaikka minulla olisi ollutkin mahdollisuus kuunnella Pearl Jamin loistavaa Ten-albumia C-kasetilta kaiuttimen kautta Vantaan Vapaalasta Helsingin Kamppiin, en olisi sitä tehnyt. Vuonna 1991 kuuntelin viihteeni henkilökohtaisesta Sony Walkmanista vain itsekseni, ja samalla tavoin toimin nyt, joskin kevyemmällä infrastruktuurilla ja laajemmalla sisältövalikoimalla.

Kiinnitin huomiota ihmisten tapaan käyttää mobiililaitteitaan kaiuttimilla New Yorkissa jo muutama vuosi sitten, ja nyt tämä urbaani tapa on saapunut myös meidän pääkaupunkiimme. Vaikka kaipaankin New Yorkin ihmisvirtoja, en sielläkään pitänyt siitä, että kanssamatkustaja päätti kaikkien muiden puolesta, mitä tässä nyt sitten matkan aikana, ja huonolla äänenlaadulla, kuunnellaan.

Tähän sikailuun eivät syyllisty vain teinit ja omassa erinomaisuudessaan paistattelevat kuolemattomat parikymppiset. Myös pienten lasten vanhemmat ovat keksineet, että tabletti on valtavan kiva asia myös aikuisten romanttisessa ruokaravintolassa, jossa on kangaspöytäliinat. Nämä kangaspöytäliinat ravintolassa ovat useimmiten vihje tyhmemmillekin, että nyt olisi syytä käyttäytyä tavallista paremmin tai edes jotenkin.

Eräässä newyorkilaisessa illallisravintolassa pyysimmekin tarjoilijalta siirtoa toiselle puolelle salia, sillä naapuripöydän tabletti pienokaisen tahmaisissa kourissa loimotti kirkkaammin kuin pöytämme kynttilät ja sen elektroninen kilinä särki korvia. Vanhemmat olivat tulleet viettämään kivaa iltaa, ja sabotoivat siinä sivussa muiden pöytäseurueiden tunnelman kymmenen metrin säteellä. Kun oma maailman tärkein taapero tuijotti katatonisessa tilassa edessään olevaa piipittävää ja välkkyvää ruutua, saivat väsyneet vanhemmat keskittyä omiin älypuhelimiinsa rauhassa ja lapata ruokaa toisella kädellä naamariinsa.

En suinkaan kannata kaikkia perinteitä vain perinteiden vuoksi. Lisättäköön myös, ettei kaikki yhteisöllisyys tuo pelkästään onnea ja auvoa, mutta jälkitelevisiolliselle individualismillemme on joissain tapauksissa toinenkin synonyymi: kusipäisyys.

Tänä päivänä oman käytöksen vaikutusta aivan välittömäänkin lähiympäristöön on turhan monen aivan mahdotonta käsittää. Siksi minulla ei ole kovin korkeita odotuksia tulevaisuuttamme kohtaan, koska mikrotasollakin päämme tuntuvat olevan sanonko missä. Ei taida Itämeri tai mikään muukaan lätäkkö pelastua näillä eväillä.

#julkinenkulkuväline #matkustus #kunnioitus #käytöstavat #älypuhelin #tabletti #lapset #ravintola

Blogejani
Arkisto
Tunnistein
No tags yet.