Kaikki miehet ovat sovinisteja
Olin eilen juhlissa, joissa tuttu mies kertoi minulle, etteivät presidentti Trumpin sovinistiset puheet häirinneet häntä, sillä kaikki miehethän ovat pohjimmiltaan sovinisteja. Myös hän.

Luulin kuulleeni väärin ja varmistin asian. Hän toisti kantansa uudelleen, selkeästi ja liki selvinpäin. Trump vain on rehellisesti mies, tekee ja puhuu niin kuin miehelle on luontaista ja oikeaa.
"Kaikki miehet ovat sovinisteja" on ruminta, mitä olen koskaan kuullut miehistä sanottavan.
Olen tuntenut miehen töiden kautta yli kymmenen vuoden ajan, eikä hän koskaan ollut käyttäytynyt muuten kuin herrasmiesmäisesti minua kohtaan enkä ole kuullut hänestä pahaa sanaa muiltakaan naisilta. En tiedä, onko tämä sovinismi uusi ajatusmalli vai kenties ollut osa miehen persoonaa aina. Siksi yllätyin ja järkytyin. Mutta selväksi tuli, että nyt se on osa miehen maailmankuvaa, sitä, miten hän näkee ja kokee naiset - ja miehet.
Tätä säröä ei korjaa mikään. Mies ei tule olemaan silmissäni enää koskaan samanarvoinen.
Onneksi olkoon, tämä käytös on nyt "uusi normaali", josta saamme kiittää Trumpia ja muita oikeistopopulisteja. Ennen ihmisillä saattoi olla seksistisiä ja rasistisia mielipiteitä, mutta yleinen häveliäisyys ja sosiaaliset normit saivat ihmiset pitämään ne omana tietonaan. Ne jaettiin korkeintaan samanmielisen lähipiirin läsnäollessa. Nyt kaikkien kaikki mielipiteet ja näkemykset ovat tärkeitä ja ne voidaan esittää ilman mitään häpyä, omanarvontuntoa ja ylpeyttä puhkuen.
Jos tilanteesta jotain hyvää pitää löytää, oli tämä suomalaissovinisti huolissaan Trumpin ilmastonmuutospuheista. Jotenkin se ei minua lohduttanut.