Naisten kourinta − suvakkitoimittajien salaliitto?

"Mun on tärkeää olla feministi, koska vaikka Suomessa on tasa-arvo, monessa muussa maassa on asiat vielä tosi huonosti." Näin lausui yläasteikäinen tyttö Girls Film! - videotyöpajassa pari viikkoa sitten. Työpajan ideana oli innoittaa nuoria naisia elokuva-alalle, joka on kovin miehinen.

Olin seuraamassa työpajan aloitusta. Keskustelussa tuli liikuttavasti esille nuorten naisten usko siihen, että he elävät tasa-arvoisessa Suomessa.

Samalla viikolla tapasin suomalaisen nuoren naisarkkitehdin. Hän kertoi, että kokouksissa hän on usein ainoa nainen eikä häntä katsota aina edes silmiin, etenkään kun puhutaan rahasta. Silloin hän ikään kuin lakkaa olemasta miehille.

Sukupuolen perusteella tapahtuva syrjiminen työelämässä on oma asiansa, mutta se ei ole ainoa epätasa-arvon muoto. Seksuaalinen häirintä koskettaa enemmistöä naisista. Se voi tapahtua esimerkiksi kadulla, työpaikalla, oppilaitoksessa ja, kuten minulla viimeksi, rock-konsertissa.

Kesäkuun alussa minua kourittiin syvältä mekon alta todella törkeästi ja vieläpä kolmeen otteeseen yhden ainoan konsertin aikana. Kirjoitin tapahtuneesta tulikivenkatkuisen Facebook-päivityksen. Tapahtunutta käsiteltiin nimelläni muutamassa mediassa, mutta valitettavasti itse ilmiön tarkastelu jäi sikseen.

Ainakin yksi tekijöistä oli suomalainen, hänet ehdin nähdä. Tietoa oli monen vaikea sisäistää. Meillähän naisia kourivat vain ulkomaalaiset! Iltapäivälehtien sivuilla ja aiheeseen tarttuneiden valeuutissaittien kommenttiosioissa minua syytettiin suoraan siitä, että olin keksinyt koko jutun.

Messengerin kautta tullut minulle entuudestaan tuntemattoman porilaisen Villen teksti summaa monen tuntemukset hyvin. ”Erittäin todennäköistä että suvakkina keksit tuon festarijutun. On se härskiä tuo toimittajien valehdeltu propaganda oman sairaan ajatusmaailman ajamiseksi. Suommen julkiset tiedotusvälineet ovat täysin harhautuneet oikeasta neutraalista uutisoinnista. Nykyään suvakit vain tuovat omia sairaita näkemyksiään esille niissä. Maahanmuuttajat raiskaavat 15x todenäköisemmin kuin kantasuomalaiset...raiskaukset ja ahdistelut ovat lisääntyneen räjädysmäisesti suomessa ja euroopassa muukalaisten takia. Ruotsi on täysin pilattu ja vaarallinen maa. Sinä et näe siinä vissiin mitään ongelmaa...vaan haluat kantasuomalsia kiusata valehdelluilla jutuilla.. täytyy olla sinun sairas ihminen..”

Villen maailmassa toimittajat siis haastattelevat toisiaan ja keksivät tarinoita suomalaisista painaakseen ulkomaalaisten tekemät rikokset unholaan. Villen oma Facebook-profiili oli niin avoin, että näin jopa hänen työnantajansakin. Hän näytti aivan tavalliselta ja, jos ilmaisu sallitaan, kunnolliselta mieheltä. Mutta millainen mahtaa olla hänen elämänsä, kun hän epäilee valtamedioita ja uskoo, että ne haluavat totuutta vääristelemällä hänelle ja hänen isänmaalleen pahaa?

MV-lehti ja hommafoorumit näyttäytyvät Villelle ja hänen kaltaisilleen viimeisinä luotettavina totuuden linnakkeina. Villen avulias hengenheimolainen lähetti minulle Messengerissä linkin erääseen itselleni aiemmin tuntemattomaan verkon totuudentorveen. En jaksanut lukea muutamaa riviä enempää. Journalistiselle sisällölle totisesti on vaihtoehtoja.

Ja minun ja Villen siis olisi tarkoitus käydä samoissa äänestyskopeissa? Vai äänestääkö Ville ystävineen ylipäätään? Jos jostain Villelle haluan antaa kiitosta, hän ei puuttunut ikääni, ulkomuotooni tai sukupuoliseen suuntautumiseeni. Nämä arviot löytyvätkin sitten verkkouutisten kommenttikentistä.

Aika hiljaiseksi tämä vetää. Missä vaiheessa videopajan teinityttö kokee ensimmäistä kertaa kädet pakaroillaan, pyytämättä? Moni kommenttikentän trolli oli sitä mieltä, että yipäätään ylireagoin ja pahasti.

Mikä on ratkaisu? Tehdäänkö naisille yleisötapahtumiin omat karsinat, joissa saa olla (ainakin todennäköisemmin) rauhassa? Vai onko nyt vain niin, että tässäkin oikeusvaltiossa on omat vikansa ja tämä on yksi niistä − ja tämä on naisen osa maailmassa? Mitä tälle asialle voi tehdä? Pukeutua burkhaan? Vai vain yksinkertaisesti jäädä kotiin?

Amerikkalainen yksityinen ja voittoa tavoittelematon National Public Radio julkaisi vastikään artikkelin, jossa kerrotaan Lähi-Idässä tapahtuvan naisten seksuaalisen häirinnän syistä. Artikkelissa lainataan Promundo-tutkimusryhmän ja YK:n tuoretta tutkimusta toukokuusta 2017.

Siinä kävi ilmi, että nuoret miehet, joilla on koulutus muttei työpaikkaa ja jotka joutuvat asumaan vanhempiensa nurkissa, lähentelevät ja häiritsevät naisia useammin kuin vanhemmat, kouluttamattomat miehet. Tulevaisuuden näköalattomuus ja kyvyttömyys toteuttaa perinteistä miehen mallia saa purkamaan paineita ja näyttämään valtaa, missä voi. Naisten häirintä, etenkin ryhmässä, voi olla näille miehille myös puhtaasti vilpitöntä hauskanpitoa. Naisten tilanteeseen ei osata samaistua. Yhdysvalloissa yli puolet naisista on kokenut häirintää kadulla. Tästä "cat callingista" on keskusteltu, mutta ei se ole mihinkään loppunut. Mikä onkaan häirintään syyllistyvien suomalaismiesten oikeutus? Naisten kourintaa, nipistelyä ja häirintää on tehty meillä Suomessa iät ja ajat, mutta tämän täytyy jo loppua. Se ei ole hauskaa eikä se ennen kaikkea ole oikein.

Lisää aiheesta:

Aiempia blogejani:

Eikö seura muka kelpaa, tyttö?

Kuka saa huudella perääsi?

NPR:n artikkeli kesäkuulta 2017:

Why Do Men Harass Women? New Study Sheds Light On Motivations

Daily Mailin video cat callingista maaliskuulta 2017:

Linkit RockFestin tapahtumaa käsitteleviin artikkeleihin täällä:

Rockfestissa useaan kertaan kourituksi joutunut Pauliina: Pesin vaatteeni kaiken jälkeen

Naiskatsoja järkyttyi Vantaan rock-festivaaleilla - kourittiin kesken keikan kolmesti: "Takaapäin tuli kädet mekon alle"

Vantaan Rockfestissä rajua seksuaalista ahdistelua: "Kolme suomalaismiestä kävi kiinni pi**uuni!"


Blogejani
Arkisto
Tunnistein
No tags yet.