Noitarummun paikka

Ihastelin riimutatuointia nuoren naisen reidessä. Kävi ilmi, että se oli moraaliton ja täysin väärässä paikassa. Tarkemmin ottaen se oli väärällä ihmisellä, oli häntä valistanut tuntematon kanssaihminen kaupan käytävällä.

Ystäväni juhlissa tapaamallani nuorella naisella oli jalassaan riimuaiheinen, ovaalinmuotoinen tatuointi. Kämmentä suurempi kuva oli naisen etureidessä ja näkyi hameen alta koko komeudessaan hänen istuessaan vieressäni. Se oli kiinnostava ja hyvin erilainen, kaukana trendikkäistä black work - ja dot work -tyyleistä, vitsikkäistä pelihahmoista tai tähtien sodista.

Uusi tuttavani kertoi minulle, että kuva oli saamelainen noitarumpu. Kaikki hänen siitä saamansa palaute ei kuitenkaan suinkaan ollut positiivista.

Ruokakaupassa häntä oli lähestynyt nainen, joka oli alkanut kuuluvasti kysellä kuvan merkitystä. Tämä kansamme enemmistöä etnisesti edustanut henkilö oli kyllä todennäköisesti tunnistanut kuvion jo itsekin. Saatuaan varmistuksen asialle oli moittinut tatuoinnin ottajaa kulttuurisesta omimisesta. Kuule, miten sulla voi olla tuollainen kuva? Mietitkö yhtään?

Olin häkeltynyt kuultuani tarinan. Tatuoitu kertoi minulle vinosti hymyillen, että hänellä oli saamelaisia sukujuuria. Varkaus ei ollut siis törkeintä sorttia. Hän ei kuitenkaan näyttänyt tarpeeksi saamelaiselta, ilmeisesti, etenkään kun kehtasi yhdistää tatuointiinsa niinsanotut länsimaiset vaatteet.

Meitä kaupunkilaisia syytetään siitä, että unohdimme yhteisöllisyyden, kylämäisen elämisen, jossa lähemmäisyydenrakkaus saa arjessa näkyviä muotoja välittämisenä ja huolenpitona.

Kaupassa tapahtuneessa kahden tuntemattoman kohtaamisessa ei ollut kysymys huolenpidosta vaan siitä, että yksilö saa osoittaa moraalisen närkästyksensä ja ylemmyytensä esiintymällä julkisesti ”sosiaalisen oikeuden puolustajana”. Meillekin rantautunut, sinänsä hyvää tarkoittava Social Justice Warrior -ilmiö on saanut Yhdysvalloissa koomisia piirteitä. Samaiset taistelijat kuulevat feministikoomikoiden esityksissä pahan patriarkaatin kumua.

Kun normien muuttamisessa haetaan oikeutta ja kohtuutta, syyllistytään auttamatta ylilyönteihin.

Palatakseni kaupassa tapahtuneeseen noitarumpunaisen ja ojentajan kohtaamiseen kysyn, mikä olisikaan ollut väärintekijän oikea reaktio, ojentajan näkökulmasta? Anteeksipyynnön jälkeen peittää itsensä ja varata aika tatuoinnin poistoon? Ja kuka sen olisi silloin maksanut? Ne, jotka loukkaantuvat vai väärintekijä itse?

Kysymys kaksi: Milloin vaikkapa noitarummusta tulee niin selkeä osa kulttuuria, että sen symboliikkaa saavat käyttää muutkin kuin etnisesti sopivat henkilöt? Koska noitarumpuja aikanaan tuhottiin kristillisen lähetystyön nimissä, eikö ole upeaa, että sellainen voi nyt olla näkyvästi sylissä, vieläpä naimaikäisellä naisella? Sehän ei aikanaan, siis tämän pyhän perinteen, mukaan olisi tullut kuulonkaan.

#Tasaarvo #Tatuointi #Etnisyys #Kulttuurinenomiminen #Yhteisöllisyys #SocialJusticeWarrior